Tiedote: Kyberala saa ensimmäisen kokoaikaisen edunvalvojan − Mika Susi FISC Ry:n toiminnanjohtajaksi

VTM Mika Susi on nimitetty Finnish Information Security Cluster (FISC) Ry:n toiminnanjohtajaksi 1.11.2019 alkaen.

Mika Susi siirtyy FISC Ry:n ensimmäiseksi kokoaikaiseksi toiminnanjohtajaksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtavan asiantuntijan tehtävästä, jossa hän on vastannut yritysturvallisuuden, turvallisuusjohtamisen ja riskienhallinnan edunvalvonnasta. Aiemmin hän on työskennellyt erilaisissa vaativissa tehtävissä turvallisuusviranomaisten palveluksessa.

− Mika Susi on turvallisuusalan vahva vaikuttaja ja on nyt hienoa saada hänet mukaan yhteiseen työhömme Suomen kyberalan hyväksi, toteaa FISC Ry:n hallituksen puheenjohtaja ja F-Secure Oyj:n toimitusjohtaja Samu Konttinen.

FISC keskittyy toiminnassaan alan yritysten toimintaympäristön ja mahdollisuuksien parantamiseen sekä Suomessa että kansainvälisesti. FISC korostaa julkisen ja yksityisen sektorin tiiviin yhteistyön tarvetta yhteiskunnan kyberturvallisuuden kehittämisessä.

− Haluan koko hallituksen puolesta samalla myös kiittää FISC Ry:n ensimmäistä toiminnanjohtajaa Juha Remestä upeasta työstä. Yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää toimialaa edustava yhdistys on kasvanut ja menestynyt mainiosti hänen aikanaan, tästä on Mika Suden hyvä jatkaa, toteaa Konttinen.

− Kiitän lämpimästi koko FISC Ry:n jäsenistöä kuluneista vuosista. Ilman jäseniemme merkittävää panosta emme olisi saavuttaneet nykyasemaamme. Toivotan myös seuraajalleni erinomaista menestystä yhteisen työmme jatkajana, kiittelee Remes.

Tietoturvateollisuuden yhteiskunnallinen merkitys on voimakkaassa kasvussa, sillä strategisesti merkittävän alan yritysten liikevaihto on kasvanut rivakasti jo pitkään ja ne työllistävät Suomessa tuhansia ammattilaisia.

− On hienoa olla viemässä eteenpäin merkittävää strategista kasvualaa. Suomalaisella tietoturvateollisuudella on kansainvälisesti erittäin hyvä maine ja myös erinomaiset mahdollisuudet tulevaisuuden menestykseen ja kasvuun, arvioi Susi.

Yhteystiedot:

Toiminnanjohtaja Mika Susi

+358 50 349 5008

mika.susi(at)fisc.fi

copyright photographer Marjo Koivumäki Studio Apris oy

Cyber Security Nordic 2.-3.10.2019

FISC on mukana organisoimassa Cyber Security Nordic 2019 tapahtumaa yhdessä Messukeskuksen kanssa. Tutustu tapahtuman ohjelmaan täältä ja osallistu: https://cybersecuritynordic.messukeskus.com/

Tapahtumat: 2019 loppuvuosi

TAPAHTUMA AIKA PAIKKA JÄRJESTÄJÄ
FISC Johtoryhmänkokous 19.8.2019 13.00 – 16.00 Isäntä SSH, Helsinki FISC, SSH
Suuryritystyöryhmän kokous 28.8.2019 14:00 – 16:00 Isäntä Ericsson, Jorvas FISC, Ericsson
NECC Hallitus ja verkottumistapahtuma 4.-5.9.2019, kaksipäivää Karlskrona, Ruotsi Blue Sciencepark, NECC, FISC
HaVaRo FISC työpaja 10.9.2019 9.00 – 16.00 Traficom, Kumpula FISC, Traficom
ECSO SME kokous 17.9.2019, koko päivä Bryssel ECSO, FISC
Teollinen Internet-työryhmä 19.9.2019 14.00 – 16.00 Vahvistamatta FISC
ECSO Board 1.10.2019, koko päivä Messukeskus ECSO, FISC, F-secure
Nordic Cybersecurity Event 2.-3.10.2019, kaksi päivää Nordic Cybersecurity Event Suomnen Messut
ECSO SME pitch tapahtuma 15.10.2019, koko päivä Luxenbourg ECSO, FISC
FISC Johtoryhmän kokous 28.10.2019 13.00 -16.00 Keilranta, Espoo FISC, Nixu
Suuryritystyöryhmän kokous 6.11.2019 14.00 – 16.00 PERUTTU – siirretään FISC, Microssoft
HaVaRo FISC työpaja 26.11.2019 9.00 – 16.00 Traficom, Kumpula FISC, Traficom
Teollinen Internet-työryhmä 28.11.9.2019 14.00 – 16.00 VTT, Otaniemi FISC
FISC Jäsenkokous 11.12.2019 12.30 – 17.00 Vahvistamatta FISC
FISC Johtoryhmän kokous 16.12.2019 13.00 -16.00 Ruoholahti, Helsinki FISC, Accenture
Suuryritystyöryhmän kokous 17.12.2019 14.00 – 16.00 Isäntä Tieto, Espoo FISC, Tieto
FISC Johtoryhmän kokous 20.1.2019 13.00 -16.00 Vahvistamatta FISC
Cybertalk Salo 28.1.2020, 12.00 – 18.00 Isäntä Salon kaupunki Salon Kaupunki, FISC